
Helmarit nousi Jutta Rantalan ja Oona Seveniuksen maalien myötä toisella jaksolla 2-1-voittoon Italiasta jalkapallon naisten EM-karsinnoissa.
Päävalmentaja Marko Saloranta oli tyytyväinen suojattiensa tekemiseen jo avausjaksolla.
– Eka jakso täysin kontrollissa sen 41 minuuttia. Niillä (Italia) ei ollut muuta kuin jotkut keskitykset. Tosin hyvin kontrolloitiin. Ehkä oltaisiin vielä voitu niistä meidän hyökkäyksistä tuottaa uhkaa niille. Kaiken kaikkiaan hyvin kontrolloitu ja erinomainen puoliaika, kehaisi Saloranta Helmarien sosiaalisessa mediassa julkaistussa haastattelussa.
Saloranta nosti esiin sen, että joukkue ei luovuttanut vastoinkäymisistä huolimatta.
– Mikä on tosi tärkeää, kun Suomi on harvoin tuon tason jengiä voittanut, on että kun se 0–1 kilahti siihen voisi sanoa vähän ansaitsemattomasti, niin päät eivät kuitenkaan tippuneet mihinkään. Mentiin koppiin tosi päättäväisesti. Tehtiin ihan pieniä muutoksia. Sitten puhuttiin, että jos kymmenen minuutin jälkeen tulee ekat kaksi vaihtoa, niin sovittiin, että mitkä muutokset tehdään, jos ollaan siinä vaiheessa vielä tappiolla. Ei ehditty siihen asti, kun tuli niin nopeasti se 1-1-maali, kertasi valmentaja.
– Jalka alkoi vähän painaa. Kaikki vaihdot onnistuivat hyvin. Vaihtopelaajat onnistuivat tosi hyvin, olivat sitten lyhyen tai pidemmän ajan siinä. Täysin kontrollissa. Lopussa jouduttiin vielä taktisesti vähän muuttaa systeemiä, kun ne nostivat sinne pelaajia.
Lopussa Italia sai painetta. Saloranta kiitteli pelaajiaan myös siitä, kuinka tuo hoidettiin.
– Silmät kiiluen ja henkemme edestä halusimme puolustaa omaa maaliamme. Iso hatunnosto ja kaikin puoli ansaittu voitto mielestäni.
Suomi aloitti viime viikolla EM-karsinnat häviämällä Norjalle 0–4. Hollanti on lohkon neljäs joukkue.
Kuva: Jyri Sulander
Lue myös:Mediatiedot: Tässä on Liverpoolin uusi päävalmentaja