Italian hurja putki jalkapallon MM- ja EM-karsinnoissa katkesi lauantaina. Espanja jyräsi Italian MM-karsintaottelussa Madridissa 3-0.
Isco osui Espanjalle kahdesti avausjaksolla. Alvaro Morata laittoi sinetin vajaa vartti ennen täyttä aikaa.
Tulos päätti Italian 11 vuotta kestäneen 56 ottelun mittaisen tappiottoman putken MM- ja EM-karsinnoissa.
– Ero oli selvä fyyisesesti ja pelin laadussa. Me teimme asioita väärin ja lahjoitimme heille tilanteita. Me päästimme kaksi maalia ja (Espanjan maalivahti David) De Gea teki samaan aikaan kolme tärkeätä torjuntaa. Me olemme inhimillisiä ja he hieman vähemmän, Italian manageri Gian Piero Ventura manaili maan jalkapalloliiton verkkosivuilla.
Espanja (19 pistettä) johtaa G-lohkoa. Kakkosena olevan Italian (16) pahin uhkaaja on Albania (12).
– Jos yksi ottelu vaikuttaa itseluottamukseen, niin se tarkoittaa sitä, että emme ole taistelunhaluisia. Me jatkamme eteenpäin eikä yksi ottelu voi muuttaa kaikkea, Ventura jatkoi.
Italia isännöi lohkossa neljäntenä majailevaa Israelia (9) tiistaina.
– Palaamme kotiin raskas tappio niskassamme, mutta katsomme eteenpäin. Hävisimme loistavalle joukkueelle eikä sen pitäisi vaikuttaa siihen hyvään työhön, mitä olemme tehneet tähän asti. Kolmen päivän päästä kohtaamme Israelin ja valmistaudumme niin hyvin kuin mahdollista unohtaaksemme sen, mitä tänään tapahtui, Italian puolustaja Matteo Darmian säesti.
Saapasmaalla on jäljellä myös kotipeli Makedoniaa vastaan ja vierasottelu Albaniaa vastaan.

































