Video: Sportivo TV

Harry Kane haaveilee toisen lajin ammattilaisuudesta jalkapallouransa lopussa. Bayern Münchenin tähtihyökkääjä uskoisi taitojensa sopivan luontaisesti NFL:n potkaisijan rooliin amerikkalaisen jalkapallon ykkössarjassa.

Kane, 33, paljasti jatkosopimuksen Bayernin kanssa olevan lähellä. Englannin maajoukkueen kapteeni on kuitenkin kiinnostunut Yhdysvalloissa kilpailemisesta myöhemmin tulevaisuudessa.

-Se on jotakin, jota aion katsella vakavammin. Kaikki riippuu siitä, mitä urallani tapahtuu seuraavan viiden tai kuuden vuoden aikana, motivaatiosta ja mitä haluan tehdä. NFL on ainakin paljon realistisempi kuin se golf, Kane kommentoi lehdistölle.

Kane herätteli ajatusta päättää jalkapallouransa Yhdysvalloissa MLS:ssä myöhemmin. Samaan aikaan hän voisi pelata NFL:ää potkaisijana.

Kane on toistaiseksi kiinnostunut pelaamaan Euroopan huipulla niin pitkään, kun taso pysyy riittävänä. Hän uskoisi omien taitojensa siirtyvän MLS:ään varsin luontaisesti.

– Minä lauon rangaistuspotkuja. Niissä on samanlainen tekniikka ja painetila. Jos tekisin sitä harjoituksissa, olisin lähimpänä kuin missään muussa urheilulajissa.

– Tiedän kuitenkin, että kuten muissakin huippu-urheilulajeissa, se näyttää TV:ssä aina niin helpolta. Jos tekisin sen, ottaisin sen vakavasti. Harjoittelisin sen kuusi kuukautta ainakin ennen aloittamista.

LUE MYÖS: Kerttu Niskasen uran loppuminen ällistyttää Ruotsissa – ”Olin todella järkyttynyt” (UrheiluAreena.fi)