Turkki floppasi jalkapallon EM-kisoissa pahasti. Se hävisi Italialle maalein 0-3, Walesille 0-2 ja viimeisessä ottelussaan Sveitsille 1-3.

Turkin esitykset jokaisessa pelissä olivat ponnettomia. Se oli iso yllätys. Pidettiinhän Turkkia mustana hevosena.

– Täytyy sanoa, että olen hyvin pettynyt. Meillä oli vahva joukkue ja ajattelimme, että menisimme tästä lohkosta jatkoon. Tämä oli täysin päinvastainen tulos, kuin odotimme, kommentoi Turkin päävalmentaja Senol Günes.

Günesin mukaan avausottelun tappio Italialle saattoi vaikuttaa.

– Ensimmäisen tappion jälkeen Italialle menetimme keskittymisen. Tässäkin pelissä vastustaja teki ensimmäisen maalin ja sen jälkeen oli vaikeaa. Emme saaneet palloa kohti maalia. Vaikka Sveitsi on vahva joukkue, olisimme voineet voittaa ottelun, kuten Wales-ottelun myös, Günes sanoi.

– Wales-ottelussa henkiset asiat vaikuttivat Italia-ottelun jälkeen. Tämä turnaus olisi voinut päättyä meiltä paremminkin.Uskon kuitenkin pelaajien taitoihin ja Turkin joukkueen nousuun tulevaisuudessa, Günes jatkoi.

Günesin mukaan Turkin joukkue ei pystynyt pelaamaan EM-kisoissa parhaalla tasollaan, mutta hän ei halua nostaa ketään esille erikseen.

– Kaikki alkoi Italia-pelistä. Olimme todellakin takana tarvittavan pelaamisen tasosta. Mutta en syytä ketään yksittäistä pelaajaa. Nämä pelaajat ovat yhä meidän pelaajiamme. Uskon heihin yhä. Tulevinakin vuosina he ovat yhä Turkin parhaita pelaajia.

Günesiltä kysyttiin, aikooko hän erota tehtävistään. Vastaukseksi tuli sekavaa sanahelinää.

– En ajattele eroavani tehtävistäni. Olen vastuullinen tästä tuloksesta. Mutta sinä voit kommentoida sitä, eroanko, hän vastasi.

Günes, 69, on Turkissa yhä kansallissankari valmennettuaan Turkin 2002 MM-pronssille. Nyt lienee kuitenkin todennäköistä, että hän väistyy päävalmentajan paikalta.

Teksti Otto Palojärvi

https://twitter.com/EURO2020/status/1406672942545702919

LUE MYÖS: Näkökulma: Kannustaako Stars-legenda Jere Lehtinen tällä kertaa vastustajaa – edes hieman? (LeijonaUutiset.fi)