Jack Butland korvaa Hollantia vastaan perjantaina torjuneen Jordan Pickfordin Englannin jalkapallomaajoukkueen maalilla, kun Kolme Leijonaa pelaa tänään tiistaina Wembleyllä maaottelun Italiaa vastaan.
Maalivahtikysymys on ollut yksi Englannin isoista puheenaiheista. Brittikassareihin on kohdistunut epäilyksiä epätasaisten kausien – ja tietysti maan aiemman molarihistorian – takia. Joe Hart ei ole pelannut viime aikoina West Hamissa, Burnleyn Tom Heaton on ollut loukkaantuneena eivätkä Pickford (Everton) ja Butland (Stoke) ole pelanneet ns. nappikautta seuroissaan.
Muun muassa Heatonin tilanteen takia Burnleyn kakkosvahtina kauden aloittanut Nick Pope nostettiin maajoukkuerinkiin Hollanti -ja Italia -otteluihin.
Butland on yksi potentiaalinen mahdollisuus ensi kesän Venäjän MM-kisojen ykkösvahdiksi. 25-vuotiaasta kopparista tuli vuonna 2012 kaikkien aikojen nuorin Englannin A-maajoukkuessa pelannut maalivahti. Tuokin ottelu käytiin Italiaa vastaan. Butland oli debyytissään 19 vuoden ja 158 päivän ikäinen.
Tänään Englanti yrittää kasvattaa viiden nollapelin putkensa kuuteen.
Tiistain ottelusta Gareth Southgaten luotsaamalta Englannilta ovat sivussa nilkkavammainen huippuhyökkääjä Harry Kane, Jack Wilshere ja Joe Gomez.
Lähde: BBC.

































