Real Madrid tarrasi kaksin käsin kiinni Mestarien liigan jatkopaikkaan voittamalla Liverpoolin vieraskentällä 5-2. Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti ei kuitenkaan vielä suostunut tuulettamaan jatkopaikan kunniaksi.

Real Madrid sai vaikean alun otteluun, kun Liverpool meni jo kahden maalin johtoon ennen kuin vartti oli kulunut. Sen jälkeen Real iski kuitenkin viisi maalia ja pääsee kolmen maalin johtoasemasta toiseen osaotteluun.

– Paransimme puolustuspeliämme, sillä ensimmäisellä puoliajalla Liverpoolin prässipelaaminen aiheutti meille vaikeuksia. Heidän hyökkääjänsä olivat erittäin vaarallisia. Meidän pelaajamme olivat tehokkaita, Ancelotti pohdiskeli.

Vaikka Real Madrid aiheutti Liverpoolille sen historian suurinumeroisimman kotitappion, niin Ancelotti muistutti otteluparin olevan vasta puolivälissä. Hän ei suostunut vielä tuulettamaan jatkopaikan kunniaksi.

– Meillä on etu ensimmäisen 90-minuuttisen jälkeen. Nyt meidän täytyy kontrolloida toista osaottelua Madridissa. Liverpool aiheutti meille alussa paljon ongelmia ja meidän täytyy varautua samaan toisessa osaottelussa. Ikävä kyllä, ottelupari ei ole vielä ohi, Ancelotti mietti.

Lue myös: Liverpool teki noloa historiaa – Jürgen Kloppin ottelunjälkeiset kommentit ihmetyttivät

Lue myös: Liverpool nolattiin täysin Anfieldillä – Real Madrid nousi kahden maalin takaa murskavoittoon

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)