Suomen jalkapallomaajoukkue pelaa tänään historiansa toistaiseksi tärkeimmän ottelun, kun se paketoi EM-kisojen lohkovaiheen tähtiä vilisevää Belgiaa vastaan Pietarissa pelattavassa ottelussa.

Yksi näistä kirkkaimmista tähtipelaajista on Real Madridia vuodesta 2019 lähtien edustanut keskikentän taituri Eden Hazard, 30.

Hazardin ura Los Blancosissa ei ole saanut missään vaiheessa sellaista tuulta siipien alle, mitä odotettiin. Jatkuvat loukkaantumiset ovat vieneet parhaan terän Hazardista.

– Nilkkani on murtunut kolme kertaa. Siitä ei tulee enää koskaan samanlaista kuin 10 vuotta sitten. En ole 100-prosenttisessa kunnossa, mutta olen valmis aloittamaan ottelun. En ole koskaan epäillyt taitojani, Hazard oli kertonut joukkueensa lehdistötilaisuudessa Daily Mail-lehden mukaan.

Huuhkajat-ottelu on Hazardille henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeä. Hänen on yllettävä huippuiskuun ennen pudotuspelejä.

– Katsotaan, miten ottelu etenee, mutta en ehkä ole valmis 90 minuuttiin. Mutta pelaan niin monta minuuttia kuin mahdollista korkealla tasolla. Jos se on 50 minuuttia, niin se on sitten 50 minuuttia. Jos se on 60 minuuttia, niin se on sitten 60 minuuttia. Katsotaan, Hazard pyörittelee.

Suomen ja maailmanrankingin ykkössijaa hallussaan pitävän Belgian välinen ottelu käynnistyy klo 22.

https://twitter.com/BelRedDevils/status/1406862195221221378

LUE MYÖS: Näkökulma: Kannustaako Stars-legenda Jere Lehtinen tällä kertaa vastustajaa – edes hieman? (LeijonaUutiset.fi)