Jalkapallon MM-karsintojen H-lohkossa saatiin sunnuntai-iltana kahdeksas kierros pelattua loppuun. Belgia otti Kreikasta voiton vieraissa lukemin 1-2 ja se varmisti siten MM-kisapaikkansa Venäjän 2018 kisoissa.
Jan Vertonghen iski kovalla maanuoliaisellaan maalin kun 70 minuuttia oli pelattu. Kreikan Zeca kuitenkin toi kotijoukkueen tasoihin vain pari minuuttia vieraiden osumasta. Mutta vain pari minuuttia tästä ja Romelu Lukaku nousi maalin edessä korkeimmalle ja nikkasi pallon takakulmasta sisään.
Näin Belgia nousi jo tavoittamattomaan johtoon H-lohkossa, kun sillä on 22 pistettä sarakkeessaan.
Bosnia ja Hertsegovina nousi lohkossa toiseksi neljääntoista pisteeseen Kreikan ohi, kun se kaatoi Gibraltarin lukemin 0-4. Edin Dzeko tehtaili kaksi maalia jaKenan Kodro ja LazionSenad Lulic maalit mieheen.
Isäntämaa Venäjän ohella kisoihin ovat nyt varmistaneet paikkansa Brasilia, Iran, Japani, Meksiko ja Belgia.Jaossa on siis vielä 26 paikkaa.

































