Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava HIFK teki tällä viikolla kovan kaappauksen, kun joukkue ilmoitti tehneensä sopimuksen kärkipelaaja Mikael Forssellin kanssa.

Forssell ja seuran päävalmentaja Antti Muurinen ovat toisilleen tuttuja jo vuosien takaa. Forssell vahvistaa tuntuvasti HIFK:n kärkiosastoa, mutta vielä on epäselvää, milloin kärkimies debytoi HIFK:n paidassa.

– Nyt meillä on Miklun myötä vaihtoehto, jota Rovaniemellä ei ollut. Hänet täytyy ajaa rauhassa sisään. Nähtäväksi jää, pelaako hän vielä lauantaina, Muurinen sanoo HIFK:n verkkosivuilla.

HIFK kärsi poissaoloista PS Kemi-ottelussa. Poissa oli muun muassa kapteeni Mika Väyrynen. Kauden avauspelistä oli tuloksena 0-0-tasapeli, lauantaina kotiavauksessa tulee vastaan JJK.

– Kun Väykkä oli poissa Kemiä vastaan, niin vaihtopelaajina olivat Jani Bäckman, Nikolas Saira ja Otto-Pekka Jurvainen, jotka ovat puolustavia pelaajia. Aleksi Ristola oli ainoa vaihtoehto kärkeen tai linkiksi. Pelasimme niin hyvin alussa, ettei ollut syytä tehdä vaihtoja. Vaihdot eivät aina paranna pelaamista ja en halunnut rikkoa hyvää draivia pelin aikana, Muurinen kertoo.

HIFK:n ja JJK:n välinen ottelu alkaa huomenna lauantaina kello 16.

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)