Valko-Venäjä hävisi MM-kiekossa Sveitsille 2-3 ja tappion myötä valkovenäläisten mahdollisuudet puolivälieriin heikkenivät huomattavasti. Joukkueen päävalmentaja Kari Heikkilä katsoi joukkueensa heikon ensimmäisen erän ratkaisseen.
– Aloitimme huonosti, kuten aloitimme Suomeakin vastaan. Toisessa ja kolmannessa erässä pelasimme paremmin. Paikkoja oli tasoitukseen ja pelissä oli paljon tilanteita, joista olisimme voineet kääntää ottelun eduksemme, Heikkilä kertoi.
Valko-Venäjän tähtihyökkääjä Toronto Maple Leafsin Mikhail Grabovski epäonnistui kolmannessa erässä rangaistuslaukauksessa.
– Olen hieman pettynyt, mutta ajattelemme jo tulevaisuutta, summasi Grabovski tuntemuksensa Sport Contentille.
Grabovskin mukaan virheet ratkaisivat ottelun.
– Olimme ehkä hieman hermostuneita. Sveitsillä oli parempi pelituntuma, koska he pelasivat eilen. Teimme myös virheitä puolustaessamme ja he rankaisivat niistä maaleilla. Seuraavassa pelissä Kazakstania vastaan on oltava tarkempi.
Myös Sveitsinpelityyli toi vaikeuksia Valko-Venäjälle. Grabovskin mielestä Suomea vastaan oli helpompaa pelata.
– Sveitsi pelaa kanadalaistyyppisempää jääkiekkoa ja Suomi on eurooppalaisempi joukkue, joka luistelee paljon. Sveitsin pelityyli tuotti meille tänään ongelmia ja se osaltaan vaikutti tähän tulokseen.
Uskoaan Valko-Venäjän joukkue ei ole vielä menettänyt.
– Totta kai uskomme puolivälieräpaikkaan. Meillä on tässä turnauksessa hyvä tulevaisuus, Grabovski julisti.

































