Leijonat kuritti MM-jääkiekossa Unkaria maalein 7-1. Kahden erän jälkeen tilanne oli ollut 2-1, mutta kolmannessa erässä Unkari lyötiin kunnolla kanveesiin.

– Loppujen lopuksi jäi ihan hyvä maku. 7-1 voitettiin ja viisi maalia kolmanteen erään. Sitä ennen oli aika tahmeaa. Vastustaja puolusti hyvin ja roikkui. Ei saatu paikoista sisään. Mutta hyvä, että meni lopulta noin, summasi Leijonien NHL-hyökkääjä Kaapo Kakko pelin annin.

Ottelussa nähtiin erikoinen episodi. Unkarin maalivahti Bence Balisz heitti Kakon päälle vettä, kun Kakko oli juuri tehnyt Suomen toisen maalin.

– Kyllä, pitää paikkansa. En tiedä, tekikö tahallaan, vai vahingossa. Tuli kulmaan maalin takaa. En tiedä, mikä juttu se oli. En käynyt ojentamassa. Olisi pitänyt toinen laittaa sisään. Jäi sekin tekemättä, Kakko kommentoi tapahtunutta.

Tehottomuus harmittaa Kakkoa. Maalitilinsä hän sai nyt viimein auki.

– Paikkoja oli mullakin ja on ollut. Voi olla tyytyväinen, että paikkoja tulee, mutta ei se ikuisesti kestä. Haluan jossain kohtaa laittaa sisäänkin. Nyt tuli sellainen syöttö, ettei siitä voinut ohi voinut laittaa.

– Hyvältä tuntui, että sai ekan pois alta. Oli paikkoja sen jälkeenkin, että lisääkin olisi voinut laittaa. Ei mennyt nyt. Säästellään vielä, hän jatkoi.

Kolmanteen erään Kakko sai kakkosketjuun rinnalleen Kasperi Kapasen, joka vaihtoi ketjua Joel Armian kanssa. Antti Suomela jatkoi sentterinä.

– Kapanen tuli siihen kolmanteen erään ja Suomela tähän peliin. Kolmannessa erässä hyökkäyspäässä pyörittiin koko joukkue. Saatiin paikkoja ja Kassu teki maalinkin. Kassu tykkää ton tyyppistä peliä pelata, että pääsee nopeasti hyökkäämään, Kakko totesi.

Kakko antoi ymmärtää, ettei viivelähtöpeli olisi hänelle niin mieluisaa.

– Itsekin tykkään enemmän, ettei lähdetä oman maalin takaa, vaan nopeasti saatiin käännettyä peli. Tommoista jatkossakin lisää.

Teksti: Otto Palojärvi, Tampere. Kuva: Jääkiekkoliitto

Lue myös:Tappara-tähti Waltteri Merelä joutui MM-kisoissa Kristian Kuuselan paikalle

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)