Jääkiekon SM-liigassa kolme viimeistä mestaruutta voittanut Tampereen Tappara kunnioittaa seuralegendaansa Jukka Peltolaa arvoisellaan tavalla.
Peltolan pelipaita numerolla 81 nostetaan Nokia-areenan kattoon. Seremonia järjestetään 27. syyskuuta pelattavan Tappara-Kärpät -ottelun yhteydessä.
Peltola on seuralegenda, joka edusti Liigassa ainoastaan Tapparaa. Hän pelasi Tapparassa kaikkiaan 14 kautta, joiden aikana hänelle kertyi 634 runkosarjaottelua tehoin 103+162, mikä on neljänneksi suurin määrä seuran historiassa. Pudotuspeliotteluita Peltolalle kertyi 136 tehoin 28+33.
Peltola pelasi kaksi kautta Mestistä Mestistä Suomi U20-maajoukkueen ja LeKin riveissä. KHL:ssä hän pelasi kaksi kautta Sibir Novosibirskin riveissä.
Peltola voitti Tapparassa kolme SM-kultaa, neljä hopeaa ja yhden pronssin.Vuonna 2017 Peltola palkittiin pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle luovutettavalla Jari Kurri -palkinnolla.
Peltola edusti Suomen maajoukkuetta Etelä-Korean Pyeongchangissa järjestyissä olympialaisissa 2018. Leijonat hyytyi siinä turnauksessa puolivälieriin hävittyään Kanadalle 0-1.
Peltola on seitsemäs pelaaja Tapparan historiassa, jonka pelinumero jäädytetään. Tappara on aiemmin jäädyttänyt Kalevi Nummisen (numero 2), Pekka Marjamäen (3), Timo Jutilan (7), Janne Ojasen (8), Timo Suden (10) ja Erkki Lehtosen (12) pelinumerot.
Lue myös:Johnny Gaudreaun tappaneesta henkilöstä kerrottiin lisätietoja

































