Tampereen Tappara on ollut viime päivät koronakohun keskellä. Ensin seuran maalivahti Dominik Hrachovina kohautti koronalausunnoillaan ja sitten oli johtoportaan vuoro.

Urheilutoimenjohtaja Jukka Rautakorven uutisoitiin laskeneen kaksi seuran U20-pelaajaa harjoittelemaan harjoitushalliin, vaikka heillä oli todettu koronatartunta.

Tappara pelasi keskiviikkona jääkiekkoakin, kun se hävisi HPK:lle 3-4, mutta silti koronakohu oli puheenaiheensa.

Tapparan kapteeni Jukka Peltola kertoi oman näkemyksensä asiaan keskiviikkona. Peltola muistutti kuitenkin, ettei pelaajisto voi asioihin oikein vaikuttaa.

– Onhan se nyt erikoista. Tietysti ensimmäinen lähtökohta on ihmisten terveys, ja sen pitää olla kaiken alkupiste tässä hetkessä, Peltola kommentoiSTT:lle600. runkosarjapelinsä jälkeen.

Peltola kertoi myös, että Tapparan pelaajat ovat käyneet asiaa läpi, mutta muistutti, ettei pelaajisto voi asioihin niin paljoa vaikuttaa.

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)