Tampereen Tapparan paikka kuuden joukossa SM-liigassa on vaakalaudalla. Lauantaina Tappara hävisi Turussa TPS:lle 2-4.

Samalla joukkue putosi jo sarjataulukossa kahdeksanneksi ja joutuu taistelemaan vielä tosissaan paikasta kuuden parhaan joukossa.

Tappara sai otteluun kammoalun, kun TPS karkasi jo vajaassa neljässä minuutissa kolmen maalin karkumatkalle.

– Shokkihoitoa oli tietysti tuo alku, kun siinä heti oli 3-0 taulussa. Siinä on joukkue aina sellaisessa tilassa, että se voi siitä lähteä huonompaan suuntaan tai sitten se voi lähteä siitä parempaan suuntaan. Saatiin siihen onneksi hyvät maalit ja sitten siitä tulikin maalin peli, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola kommentoi lehdistötilaisuudessa.

Peli oli tiukkaa loppuun saakka, mutta lopulta Tapparan bensa loppui.

– Oli siinä molemmilla tietysti paikkoja. Maalivahdit pelasivat tänään huippupelin, mutta harmittavasti ei enää sen kahden maalin jälkeen saatu kiekkoa verkkoon. Kolmannessa erässä huomasi kyllä, että oli väsynyt joukkue. Ei saatu sellaista takaa-ajoa, mitä olisi pitänyt saada, Tapola linjasi.

Teksti Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)