Jääkiekon Liiga-seura Kouvolan KooKoo tiedotti ikävistä uutisista keskiviikkona. Puolustaja Aleksander Bonsaksenin kausi on ohi.
KooKoo tiedotti, että seuran kapteeni joutuu leikkaukseen, mutta ei eritellyt minkälaisesta operaatiosta on kyse.
Bonsaksen, 34, ehti pelata ennen loukkaantumistaan tällä kaudella 43 ottelua tehoilla 2+7=9.
– Kauden jälkeen hoidettavaksi suunnitellut toimenpiteet on aikaistettava ja tämä tarkoittaa sitä, että KooKoo-kapteenia ei enää kaukalossa tällä kaudella nähdä, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoi seuran tiedotteessa.
Norjalaispuolustaja on tuttu näky Liiga-kaukaloista jo monen vuoden ajalta. Hän siirtyi ensi kerran Suomeen jo kaudella 2014-2015. Silloin seura oli Tappara. KooKoossa Bonsaksen on pelannut jo kolmen kauden ajan.






























