HIFK:n vaikea kausi Liigassa sai jatkoa keskiviikkona, kun se hävisi selvin 2-6-numeroin HPK:lle. Päävalmentaja Olli Jokisen mukaan joukkueen henkinen kantti on koetuksella.
HIFK aloitti ottelun pirteästi kotihallissaan ja meni johtoon. HPK kuitenkin tasoitti jo 1,5 minuuttia myöhemmin.
– Hyvät ensimmäiset 7,5 minuuttia. Sitten pikku pomppu ja kaverille eka maali ja naps naps. Henkinen kantti oli siinä, Jokinen summasi lehdistötilaisuudessa.
HPK karkasi lopullisesti toisen erän alussa. Se iski kaksi maalia heti ensimmäiseen minuuttiin ja ennen erän puoliväliä hämeenlinnalaiset olivat takoneet debyytin tehneen Hugo Alnefeltin selän taakse viisi maalia.
Samalla Alnefeltin iltapuhde päättyi. Jokinen ei kuitenkaan heittänyt maalivahtiaan bussin alle, vaan vaati koko joukkueeltaan parempaa.
– Vastustaja oli erittäin tehokas siinä, mutta kyllä meidän pitää pystyä auttamaan meidän maalivahtia paremmin ja puolustamaan jämäkämmin. Peli oli jollain tapaa taputeltu toisessa erässä. Kolmas erä oli sitten pelailua.
HIFK on jaetulla viimeisellä sijalla Ilveksen kanssa.
– Kyllä meidän pitää joka ilta antaa meille parempi mahdollisuus voittaa. Kaikkien pitää tässä peiliin katsoa. Parempaan vain pitää pystyä, Jokinen niputti.































