NHL on päässyt sopuun kansainvälisen olympiakomitean kanssa NHL-pelaajien osallistumisesta talviolympialaisiin Pekingissä 2022, NHL:n pelaajayhdistys tiedotti perjantaina.

Sopimuksen myötä varmistui se, että NHL-pelaajat saavat osallistua talviolympialaisten jääkiekkoturnaukseen ensi helmikuussa.

Asia vaikutti varsin selvältä jo pidemmän aikaa, mutta vielä väännettiin joistakin yksityiskohdista.

NHL ei laskenut pelaajiaan olympialaisiin vuonna 2018. Päätös närkästytti pelaajia.

NHL pitää helmikuussa muutaman viikon tauon pelaamisesta, joka mahdollistaa kaikkien parhaiden pääsyn mukaan.

NHL on kuitenkin iskenyt sopimukseen muutaman pykälän, joiden ansiosta se voi vielä perääntyä. Jos esimerkiksi koronapandemia pahenee, voi NHL estää pelaajiensa lähdön kisoihin. Myös koronan perumien otteluiden kohtalo voi vielä vaikuttaa tilanteeseen, jos perutuille NHL-otteluille ei löydetä uutta ajankohtaa.

Käytännössä NHL:n vetäytyminen turnauksesta on kovin epätodennäköistä. NHL haluaa Kiinan markkinoille ja olympiakiekko olisi sille valtaisa näyteikkuna.

Teksti Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)