Edmonton Oilers saattaa joutua ratkaisevaan pudotuspeliotteluun ilman suurinta tähteään, sillä kapteeni Connor McDavidin pelikunto on epävarma.
Kanadalaishyökkääjä ei osallistunut tiistaina joukkueen aamujäille, ja NHL:n verkkosivujen mukaan taustalla voi olla nilkkavamma, jonka hän sai ottelusarjan toisessa pelissä. Oilers ei ole kuitenkaan vahvistanut tarkkaa diagnoosia.
Päävalmentaja Kris Knoblauch kertoi, että päätös McDavidin pelaamisesta tehdään vasta juuri ennen ottelun alkua. Tilanne on Oilersille tukala, sillä joukkue kohtaa Anaheim Ducksin pudotuspelisarjan viidennessä ottelussa tilanteessa, jossa jatkopaikka on katkolla. Ducks johtaa sarjaa voitoin 3–1.
McDavid jätti aamujäät väliin myös ennen edellistä ottelua, mutta pelasi siitä huolimatta. Pudotuspeleissä hän on kirjannut neljään otteluun tehot 1+3.
Knoblauch korosti, että mahdollinen poissaolo vaatisi muilta pelaajilta tasonnostoa.
– Kun joku puuttuu kokoonpanosta, muiden pitää ottaa isompi rooli. Näimme sen jo runkosarjan lopussa, kun Leon Draisaitl oli sivussa, valmentaja muistutti.
Oilersin kohtalo ratkeaa varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa.































