New York Islanders hurjasteli NHL:n pudotuspelihistoriaa Suomen aikaa varhain lauantaina. Islanders iski neljä maalia kahdessa minuutissa ja 18 sekunnissa pudotuspelien avauskierroksen kolmannessa ottelussa Carolina Hurricanesia vastaan.

New York Islanders voitti ottelun 5-1 (0-0, 1-1, 4-0). Carolina johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1.

Islanders painoi tallan pohjaan päätöserässä, jossa se teki siis historiaa aikavälillä 56.09-58.27. Islandersin maalit iskivät Kyle Palmieri, Matt Martin, Scott Mayfield ja Anders Lee.

Casey Cizikas vastasi Islandersin avausmaalista ajassa 32.49. Carolinan ainoaksi jäänyt maali oli Jasper Fastin käsialaa. Se syntyi alivoimalla neljä minuuttia Cizikasin tekemän osuman jälkeen.

– Hitonmoinen ilta. Yksi niistä peleistä, joissa piti pysyä mukana. Pelasimme omaa peliämme koko ottelun, Lee painotti Islandersin Twitter-tilillä julkaistulla videolla.

Pudotuspelien kaksi ensimmäistä ottelua kokoonpanon ulkopuolella ollut Jesse Puljujärvi sai tilaisuutensa Carolinan riveissä Teuvo Teräväisen viime ottelussa kärsimän käsivamman jäljiltä.

Puljujärven paluu tositoimiin oli synkkä. Ottelussa 9.15 minuuttia pelanneen Puljujärven teholukema oli -2.

Carolinan maalivahti Antti Raanta kirjautti tililleen 32 torjuntaa.

– Pelasimme mielestäni hyvän ensimmäisen erän ja toisessa taistelimme. Kolmannessa erässä meiltä ei vain löytynyt sitä ylimääräistä puristusta taisteluun voitosta, Raanta kommentoi.

Lue myös:Rehellistä puhetta Leijonien tilanteesta tappion jälkeen – ”Meillä alkoi näkymään…”

Lue myös:Ytimekäs kuitti – Tapparan Jussi Tapola hämmentävässä sananvaihdossa lehdistötilaisuudessa

https://twitter.com/NYIslanders/status/1649623058032865280

LUE MYÖS: Haastattelu: Valmentajavelho hehkuttaa Liigan finaalijoukkueita – ”Molemmilla uniikki tarina” (Siniviiva.fi)