Tampa Bay Lightningin hyökkääjä Scott Sabourin joutuu katsomaan kauden avauksen sivusta. Hän on saanut pelikieltoa.
Sabourin hyökkäsi päättömästi Florida Panthersin Aaron Eklbadin kimppuun. Sabourin ensin taklasi kovalla vauhdilla ja kädet korkealla Ekbladin jäähän, jonka jälkeen hän heitti hankat ja alkoi takoa puolustajaa nyrkein.
Tilanne tapahtui jo heti ensimmäisen erän kolmannella minuutilla ja kyseessä oli Sabourinin ensimmäinen vaihto. Hän lensi teon jälkeen suihkuun.
Nyt NHL:n kurinpitoelin on langettanut hänelle neljän ottelun pelikiellon. Lisäksi hän joutuu maksamaan sakkoja 16 145 dollaria.
Sabourin on pelannut pääosan urastaan AHL:ssä ja tunnetaan kovista nyrkeistään. 532 AHL-ottelussa rangaistusminuutteja on kertynyt 1223, mutta NHL:n puolella on ollut maltillisempaa, kun 47 ottelussa rangaistusminuutteja on tullut 58.





























