Maanantai oli synkkä päivä jääkiekon SM-liigalle, kun HIFK tiedotti joukkueesta löytyneestä koronatartunnasta.
HIFK asetettiin kahden viikon karanteeniin, kuten myös sen edellinen vastustaja SaiPa.
Kahden joukkueen karanteeni teki isoja muutoksia heti. Sarjataulukko meni uusiksi, kun Liiga päätti, että runkosarjan paremmuusjärjestys ratkaistaan pistekeskiarvojen mukaan, eikä kerättyjen pisteiden perusteella.
Tässä tilanteessa se oli ainoa vaihtoehto. Muussa tapauksessa HIFK, SaiPa ja omaehtoisesti karanteenissa ainakin toistaiseksi oleva KooKoo olisivat joutuneet hyvin eriarvoiseen asemaan. Urheilullisesti tilanne ei tietysti nytkään ole reilu, kun joukkueet eivät saa harjoitella, mutta parempaa vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut.
Liigakin voi kyllä hieman katsoa peiliin. Tässä vallitsevassa tilanteessa olisi ehkä ollut viisaampaa pelata lyhyempi runkosarja. Se olisi antanut siimaa venyttää kautta. Peiliin voi tuijotella myös toisesta syystä: kokovisiirit näyttäytyivät koomisena ideana jo niiden julkistamisen aikaan ja nyt ne ovat jo täyttä huumoria. Niiden piti estää karanteenit, mutta toisin kävi. Korona tai viranomaiset eivät pahemmin visiiristä välittäneet.
HIFK ja SaiPa kertoivat maanantaina, että sen karanteenin alle jääneet ottelut on nyt kokonaan peruttu. Muuta vaihtoehtoa ei ollutkaan, sillä SM-liigan kalenteria ei voi menettää loputtomiin. Syynä ovat päättyvät pelaajasopimukset ja toisaalta päälle painavat MM-kisat.
SM-liigan kevään ylle maanantain uutiset heittivät synkän varjon. Varmasti monessa seurassa mietitään nyt, mitä sitten tapahtuu, jos vastaava tapahtuu kesken pudotuspelien? Suurella varmuudella kausi loppuu siihen kuin seinään, sillä kahden viikon karanteeneille ei yksinkertaisesti ole siinä vaiheessa enää aikaa. Ei ole kaukana enää se vaihtoehto, että Hämeenlinnan Pallokerho on edelleen tämän kauden jälkeen hallitseva Suomen mestari. Kerho juhli kultaa 2019 keväällä, viime keväänä kausi päättyi ilman mestaria, kun korona vihelsi pelin poikki ennen runkosarjan viimeistä kierrosta.
Teksti Ville Hirvonen
Kuva: Liiga





























