
Liiga-seura Vaasan Sport kertoi maanantaisessa tiedotteessaan, ettei Henry Karjalaisen try out -sopimus seurassa saa jatkoa. Mestiksen viime kauden pistepörssin voittaja joutuukin etsimään uralleen toista suuntaa.
Karjalaisen try out -sopimus ulottui syyskuun loppuun. Hyökkääjän antamat näytöt eivät kuitenkaan riittäneet vakuuttamaan vaasalaisseuraa sopimuksen jatkamisesta.
Karjalainen on viime vuodet edustanut Imatran Ketterää. Sen riveissä hän on juhlinut kolmasti Mestiksen voittoa.
Joukkueen hyvät otteet ovat näkyneet myös Karjalaisen henkilökohtaisissa tehoissa. Hän on pelannut Ketterän riveissä 159 ottelua Mestiksen runkosarjaa ja takonut niissä kunnioitettavat 126 tehopistettä.
Tehojen valossa kaikkein kirkkain oli Karjalaisen viime kausi. Hän iski 59 tehopistettä ja voitti niillä Mestiksen pistepörssin. Liiga-jäille 27-vuotias Karjalainen on luistellut yhteensä 12 kertaa. Nämä esiintymiset ovat tapahtuneet hänen kasvattajaseuransa SaiPan riveissä. Vaasassa hän ei päässyt esiintymään Liiga-otteluissa.
Lue myös:
HIFK hämmentää kunnolla – jumbona kahdessa sarjassa
Lue myös:
Loukkaantumissuman riivaama Pelicans sai riveihinsä Kärppien puolustajan