MTV:n selostajavalinnat ovat ihmetyttäneet kiekkokansaa pitkin kevättä ja kritiikki on vain yltynyt pudotuspeleissä.

Erityisen suuren kritiikin kohteena on ollut Mika Saukkonen. Hän on saanut selostaa edelleen, vaikka nyt mennään jo SM-liigan loppusuoralla.

Saukkonen on saanut kritiikkiä jo runkosarjankin aikana, mutta moni kiekkojännäri toivoi, että Saukkosen urakka olisi loppunut viimeistään puolivälierävaiheessa.

MTV päätti kuitenkin toisin ja Saukkonen oli äänessä, kun Pelicans eteni SM-liigan finaaleihin kaatamalla Kärpät.

Saukkonen teki ottelun aikana virheitä ja tämä laitettiin merkille myös sosiaalisessa mediassa. Saukkonen sai rajua kritiikkiä myös Ilta-Sanomien toimittaja Aki-Petteri Pulkkiselta.

-Pelicansin ja Kärppien välinen viides välieräottelu ei ollut Mika Saukkoselta tämän vahvinta suorittamista. Saukkonen esimerkiksi huomioi vasta toisen erän alussa, että Kärppien ykkösketju oli uudessa muodossa. Kiekkokansa on ihmetellyt, miksi Saukkosella on niin paljon selostusvuoroja vielä kevään ratkaisupeleissä, Pulkkinen kirjoittaaIlta-Sanomissa.

Lue myös: Tapparan Rikard Grönborgilta kovia puheita SM-liigasta

LUE MYÖS: Näkökulma: Tässä on Leijonien suurin ongelma – Ruotsi valovuoden Suomea edellä (Siniviiva.fi)