
Tapparan johdon tapahtuu muutoksia kauden jälkeen, kun urheilupäällikkö Antti Tuomenoksa ei jatka tehtävässään. Hänelle on jo nimetty seuraaja.
Tappara kertoo verkkosivuillaan, että Tuomenoksan määräaikainen työsuhde päättyy helmikuun lopussa. Hän on ehtinyt toimia tehtävässä kolmen vuoden aikana, jonka aikana tamperelaisseura on voittanut kaksi Liiga-mestaruutta sekä kerran CHL:n.
Tuomenoksan paikan ottaa Janne Lahti, joka aloittaa tehtävässä toukokuun alussa. Aiemmin joukkueenjohtajana toiminut Lahti on ennen toiminut myös pelaaja-agenttina. Uudessa roolissaan hän keskittyy erityisesti pelaajarekrytointiin ja -tarkkailuun sekä liigajoukkueen päivittäisiin urheilujohdon asioihin.
– Kaudella 2025–2026 pelaajarekrytointia hallituksen vahvistaman budjetin puitteissa koordinoi urheilun kehitysjohtaja Kimmo Vähä-Ruohola, tukenaan urheilupäällikkö Janne Lahti. Päävalmentaja Rikard Grönborg antaa myös näkemyksensä. Pelaajarekrytointi Tapparassa on aina tiimityötä, kertoo toimitusjohtaja Mika Aro seuran sivuilla.