
KooKoon kanssa sopimuksensa keskiviikkona purkanut Oskar Autio on löytänyt uuden seuran. Autio edustaa jatkossa saksalaista Starbulls Rosenheimia.
Autio oli paikkaamassa KooKoossa Oskari Setäsen loukkaantumista. Setänen on kuitenkin palannut pelikuntoon ja näin ollen KooKoo ja Autio päätyivät purkamaan sopimuksensa.
Ennen KooKoota Autio pelasi kolme ottelua TPS:n paidassa. Yhteensä Autiolla on TPS:n ja KooKoon paidassa viisi ottelua torjuntaprosentilla 87,2.
Ennen siirtymistään TPS:aan, Autio pelasi USA:n yliopistosarja NCAA:ssa yhteensä viiden kauden ajan. Hän edusti Penn Statea ja Vermontin yliopistoa.
Rosenheim pelaa Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla DEL2:ssa. Joukkuetta valmentaa Jari Pasanen.
Lue myös: KooKoon maalivahtiosastolle muutoksia
Lue myös: Jesse Puljujärvi sai komean palkinnon ja piti puheen – ”Vuoden paras!”