KooKoo pääsi keskiviikkona irti jääkiekon SM-liigassa koronakaranteeninsa jälkeen. KooKoo joutui maaliskuun puolivälissä 10 päivän karanteeniin, kun sen katsottiin altistuneen koronavirukselle.

KooKoon karanteeni oli seurausta HIFK-ottelusta. HIFK:n joukkueesta löytyi koronaa.

Karanteeni ei näkynyt KooKoon otteissa ainakaan negatiivisessa mielessä keskiviikkona JYPiä vastaan. Pirteä KooKoo voitti ottelun 8-1.

KooKoon päävalmentajan Jussi Ahokkaan mukaan karanteenissa on vain vähän tehtävissä. Pelaajat eivät saaneet harjoitella jäällä, eivätkä joukkueena.

– Kaikki mahdolliset ohjeet annettiin, mutta eipä siinä paljoa voi, kun saa käydä vain ulkoilemassa ja sisällä tehdä jumppaa. Olimme itseasiassa jo kaksi viikkoa karanteenissa ennen kuin kausi alkoi, joten tiedettiin, mitä se homma on. Mutta kyllähän se tylsää on, ei siitä pääse mihinkään, Ahokas naurahti lehdistötilaisuudessa.

Yksi positiivinen puoli pakkolevossa kuitenkin oli. KooKoo tuli takaisin hyvin levänneenä.

– Hyvin se varmaan nollasi ja ainakin ollaan nyt tuoreita ja oltiin tuoreita. Virtaa oli ja se oli hienoa nähdä. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen joukkueen suoritukseen, Ahokas sanoi.

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)