Liigassa päättyneellä kaudella komeasti välieriin asti yltänyt KooKoo tiedottaa merkittävästä pelaajasopimuksesta. KooKoo on solminut 1+1 -vuotisen sopimuksen puolustaja Miska Kukkosen, 21, kanssa.

Kukkonen edusti kolme edellistä kautta Rauman Lukkoa, jossa hän pääsi juhlimaan myös Suomen mestaruutta. Kukkonen on nähty Liigassa myös Tapparan paidassa.

Forssan Palloseuran kasvatti on pelannut urallaan lisäksi Mestistä KeuPa HT:ssä ja LeKissä.

– Kukkonen on isokokoinen ja fyysinen rightin puolustaja, joka tuo alakertaamme lisää jämäkkyyttä ja kamppailuvoimaa. Saamme hänestä puolustukseen hyvin liikkuvan pakin, jonka vahvuudet ovat puolustus- ja avauspelaamisessa, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi seuransa verkkosivuilla.

Kukkosella on viidennen kierroksen varaus NHL-seura Buffalo Sabresiin vuodelta 2018.

– Tulen Kouvolaan kyllä hyvillä fiiliksillä ja uskon, että KooKoon viime kauden menestys ei ollut sattumaa. KooKoossa on tehty pitkään hyvää työtä ja haluan kehittyä kokonaisvaltaisesti ja ottaa myös sen seuraavan stepin urallani, Kukkonen toteaa.

Lähde: KooKoo

Lue myös:IS: Tämä mies toimii Nuorten Leijonien päävalmentajana MM-kisoissa

Lue myös:MTV Urheilu: Jari Kurria kohtaan merkittävä vastustus SM-liigassa

Lue myös:HIFK tiedotti pelaajasopimuksista – tuttua kaartia Pikkuleijonista

https://twitter.com/KouvolanKooKoo/status/1523966376674836482

LUE MYÖS: Emma Tainiolta raju avautuminen: ”Paskimmillaan maailman v*ttumaisin” (UrheiluAreena.fi)