Liigassa pelaava Kärpät tiedottaa solmineensa jatkosopimuksen hyökkääjä Jesse Koskenkorvan, 22, kanssa. Sopimus on mallia 2+1, eli Koskenkorva nähdään kärppäpaidassa ainakin kevääseen 2024 saakka.

– Kossu on noussut tällä kaudella sille tasolle, jota on odotetukin, ja hän on tärkeä palanen joukkuetta. Kehityspotentiaalia löytyy myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Lisäksi hänellä on johtajan ominaisuuksia, joita joukkueessa aina tarvitaan. Tästä esimerkkinä kapteenin rooli Kärppien A-nuorissa, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho taustoittaa jatkosopimuksen syntyä seuran verkkosivuilla.

Koskenkorva on Oulun oma kasvatti, jonka junioripolku kuljetti keltamustiin D-juniori-ikäisenä. Jääkiekko on aina ollut isosti läsnä Koskenkorvan perheessä ja kiekkoilijan esikuva löytyykin aivan miehen lähipiiristä. Jessen setä Kimmo Koskenkorva teki mittavan uran jääkiekkoilijana edustaen Kärppien lisäksi muun muassa SaiPaa ja Skellefteå AIK:ta.

– Muistan kyllä paljon siitä, kun ollaan oltu katsomassa Kimmon pelejä. Silloin jo siellä pelasi jätkiä, joiden kanssa saan nyt itse pelata samassa joukkueessa. Silloin ajattelin, että haluaisin itsekin olla vielä joskus tuolla. Nyt sitten heidän kanssaan saa ihan tasapäisesti treeneissä vääntää. Se on mielestäni ihan siisti homma.

Liiga-debyyttinsä hyökkääjä teki kaudella 2016-2017 ollessaan vasta 17-vuotias. Vieraissa Pelicansia vastaan pelatussa ottelussa Koskenkorva pistettiin heti kovan paikan eteen, kun hänet merkittiin Kärppien ykkösketjun sentteriksi. Samassa ketjussa nähtiin Jessen nykyinen ja Kimmon entinen joukkuekaveri Mika Pyörälä.

Lähde: Kärpät

LUE MYÖS: Näkökulma: Kuka muistaa vielä? – valmentaja Raimo Helmistä haukuttiin rajusti (KiekkoUutiset.fi)