Dallas Stars koki NHL:ssä ikävän tappion varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa.

Stars taipui kotonaan Minnesota Wildille NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen viidennessä kamppailussa maalein 2-4.

Tämä tarkoittaa sitä, että John Hynesin luotsaama Wild johtaa ottelusarjaa voitoin 3-2 ja omaa mahdollisuuden edetä toiselle kierrokselle Colorado Avalanchea vastaan perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelattavassa kotiottelussa.

Glen Gulutzanin luotsaaman Starsin maaleista ottelussa vastasivat tehot 1+1 iskenyt Jason Robertson ja toisessa perättäisessä ottelussa onnistunut Miro Heiskanen.

Tappion lisäksi Stars sai huonoja uutisia lisää, sillä vahvana aloittajana ja alivoimapelaajana tunnettu suomalaissentteri Arttu Hyry loukkaantui.

Hyry joutui jättämään ottelun toisessa erässä alavartalovamman vuoksi pelattuaan vain reilut 3,5 minuuttia. Gulutzan antoi suomalaisen tilanteesta lohduttoman lausunnon.

– On hyvin epätodennäköistä, että hän pelaisi kuudennessa ottelussa.

Hyry on NHL-urallaan pelannut runkosarjassa yhteensä 25 ottelua. Näissä on syntynyt tehot 3+3. Neljään pudotuspeliotteluun ei ole syntynyt tehopisteitä.

Suomalaisista kokoonpanosta on ulkona myös ykkössentteri Roope Hintz. Hintzin pelaaminen tänä keväänä on hyvinkin epätodennäköistä.

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)