
Liiga palasi tänään kahden viikon tauon jälkeen tositoimiin yhden ottelun voimin ja ilman katsojia, kun Pelicans ja TPS iskivät Lahdessa. Kotijoukkue kuittasi upean trillerin kultakypärä Ryan Laschin jatkoajalla ajassa 64.29 syntyneellä maalilla. Pelicans voitti ottelun 3-2 (1-0, 0-1, 1-1, 1-0).
Kotijoukkue iski ottelun avausmaalin ajassa 6.59, kun vapaaksi unohdettu Jesse Ylönen nosti kiekon rystyltä hallitusti sisään.
TPS:n tasoitus tuli pikapuoliin ottelun puolivälin jälkeen.
Lauri Pajuniemelle pedattiin avopaikka ajassa 32.19, eikä turkulaisten tehomies erehtynyt.
Pajuniemi on nyt tehtaillut pisteitä (4+1) viidessä peräkkäisessä ottelussa. Koko kauden osalta Pajuniemen tehosaldo näyttää lukemia 5+2=7.
TPS siirtyi ottelussa ensimmäisen kerran johtoon, kun toista erää oli pelattu vajaat kolme minuuttia.
TPS:n kultakypärä Josh Kestner löi ylivoimalla ranteet lukkoon kaarelta ja kiekko painui etunurkasta sisään. Maali oli Kestnerille kauden yhdeksäs.
Pelicans toipui takaiskusta nopeasti ja komeasti. Peli oli tasan 2-2 vajaat kaksi minuuttia myöhemmin, kun Antti Tyrväinen antoi palaa sielunsa kyllyydestä.
Ratkaisu nähtiin siis, kun jatkoaikaa oli ehditty pelata vajaat viisi minuuttia. TPS-vahti Andrei Karejev torjui Laschin ensimmäisen yrityksen maalin kulmalta, mutta toista kertaa hän ei siinä enää onnistunut.
Maali oli Laschille kauden viides. Hänellä on nyt koossa yhteensä 25 tehopistettä.
Pelicansilla menee muutenkin lujaa, sillä se on voittanut 11:stä viimeisestä ottelustaan yhdeksän.
TPS on sekin napannut pisteitä viidestä viimeisestä ottelustaan.