Helsinkiin ollaan jo pitkään suunniteltu uutta suurluokan monitoimiareenaa. Helsinki-halli on tunnetuista venäläisomistukseen liittyvistä syistä täydessä käyttökiellossa ja Helsingin jäähalli puolestaan on kovin vanhanaikainen. Garden Helsinki -hanke on ollut kuitenkin pitkään myös vastatuulessa muun muassa korona-pandemian, Ukrainan-sodan ja hankkeen kohtaaman vastustuksen vuoksi.

Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että Helsingin Taka-Töölöön suunnitellun Garden Helsinki -monitoimiareenahankkeen aluevarausta halutaan jatkaa projektin taholta. Hankkeen aluevarauksen jatkoa esitetään Helsingin kaupunkiympäristölautakunnalle tiistaina 13. kesäkuuta. Lopullisen päätöksen varauksen jatkamisesta tekee Helsingin kaupunginhallitus.

Varauspäätöksen jatkoa haetaan vuoden 2025 loppuun asti. Hakemuksen mukaan rakentaminen voitaisiin aloittaa syksyllä 2024 ja se kestäisi neljä vuotta. Kokonaisuuteen kuuluvat muun muassa maanalainen areena ja pysäköintihalli sekä maanpäällisiä tiloja hotelleille, toimistoille, liikunnalle ja kulttuurille. Areenan yhteyteen on tarkoitus rakentaa myös asuntoja noin 15 000 kerrosneliön edestä.

– Kaupungin strategisena tavoitteena on parantaa Helsingin kilpailuasemaa kulttuurin, urheilun ja muiden suurtapahtumien isäntäkaupunkina. Viime aikoina Helsinki on menettänyt kilpailukykyään tapahtumatuotannoissa, ja uusi areena parantaisi asemaamme merkittävästi, Helsingin kaupunkiympäristön toimialajohtajaVille Lehmuskoskikertoo.

Osana hanketta on myös Helsingin jäähallin peruskorjaus ja muokkaaminen kulttuuri- ja liikuntatiloiksi sekä palloilu- ja tapahtuma-areenaksi.

Lähde:Helsingin Sanomat

Lue myös:Mikä sinne Venäjälle oikein vetää? – Nippu ruotsalaispelaajia jatkamassa KHL:ssä

LUE MYÖS: Näkökulma: Se taisi olla tässä – kaksi Kultaleijonaa lopettaa uransa? (LeijonaUutiset.fi)