
Helsingin IFK:n SM-liigajoukkue menee ensi kaudeksi aika tavalla uusiksi. HIFK on tiedottanut tässä vaiheessa jo yhteensä kuuden pelaajan lähdöstä.
Vappuaattona HIFK tiedotti, että maalivahti Roope Taponen ja hyökkääjä Joonas Rask lähtevät seurasta.
Taponen, 24, siirtyi HIFK:n organisaatioon Jokereista jo kaudella 2018-2019. Edustusjoukkueen maalivahtina hän torjui kolmen kauden ajan.
– Onneks vastasin 7 vuotta sitten Jan Lundellin soittoon. Siitä lähtien enemmän tai vähemmän edarin messissä, ylä ja alamäkiä. Mukaan tarttui hyviä ystäviä ja kokemuksia. Kiitos, tack HIFK, Taponen kirjoittaa Instagram-tilillään.
Taposen lähtö ei tullut suurena yllätyksenä. Iltalehti uutisoi jo aiemmin keväällä, että hän olisi siirtymässä Ilvekseen.
Ilves on Taposelle tuttu seura, sillä hän käväisi seurassa lyhyellä lainasopimuksella jo kaudella 2021-2022.