Helsingin IFK katkaisi perjantaina JYPin viiden ottelun voittoputken jääkiekon SM-liigassa, kun se korjasi täyden pistepotin 2-0-lukemin.

HIFK:n ehdoton ykköshahmo oli paljon kritiikkiä saanut maalivahti Atte Engren, joka torjui 23 kiekkoa ja kauden kolmannen nollapelinsä.

– Ihan hyvä statsi oli tänään alusta loppuun. Ei ollut meidän parasta peliä, eikä kyllä huonointakaan. Teimme tänään, mitä vaadittiin, Engren sanoi voitto-ottelusta.

Engren missasi tällä kaudella pelejä lokakuun TPS-ottelussa tulleen vamman vuoksi. Nyt näyttää siltä, että loukkaantuminen on jo taakse jäänyttä elämää.

– Alkaa se olla. Viime viikko tuli vielä vähän syliin henkilökohtaisesti. Silloin ei ollut vielä paras terä.Nyt on terve poika taas, Engren iloitsi.

Vammansa laadusta maalivahti ei halunnut sen tarkemmin puhua.

– Alaraajavamma. En viitsi sen tarkemmin sanoa.

Engren oli perjantaina voittava maalivahti. Näytti siltä, että kadoksissa ollut itseluottamus on nousussa.

– No joo. Tämä sarjaohjelma on kyllä aika ihmeellinen. Saadaan ensin viisi päivää treenailla tossa ja sitten pelataankin tuplapelit. Ehkä hyvä harjoitusviikko näkyi sitten tänään. Katsotaan nyt sitten, miltä se huomenna näyttää, Engren mietti.

Engren ei ole ollut tällä kaudella kuin ajoittain omalla hyvällä tasollaan. Heikompia iltoja on sattunut ykkösmaalivahdin statuksella pelaavalle maalivahdille liikaa. HIFK:n kohdalla on puhuttu tällä kaudella moneen otteeseen maalivahtiongelmasta. Engren ei näitä puheita osta.

– Niin en tiedä. Olen minä omasta mielestäni näitä pelejä voittanut tänäkin vuonna. Rapaa tulee välillä vasemmalta ja oikealta välillä, mutta koitetaan nyt jotenkin rimpuilla tässä. Tänään kulki hyvin, mutta huomenna on taas uusi päivä ja heitetään kolikko ilmaan, Engren kuittasi.

JYP antoi HIFK:lle kelpo haasteen perjantaina. Engrenillä oli terveiset myös viereiseen pukukoppiin.

– Kyllä JYP vielä tuolta tulee. Heillä on käytännössä sama porukka kuin viime vuonna ja kokeneet pelaajat johtavat joukkuetta. Ihan turha katsella sarjasijoitusta.

HIFK:n taival jatkuu huomenna lauantaina Tapparan vieraana. Aloittavaa maalivahtia tuohon otteluun ei ole vielä päätetty.

Ville Hirvonen, Helsinki

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)