Helsingin IFK:n synkässä talvessa näkyy vaihteeksi valoa. Perjantaina joukkue nappasi toisen peräkkäisen voittonsa, kun kaatoi Ilveksen 5-1-lukemin jääkiekon SM-liigassa.
HIFK:n luottosoturi Joonas Rask oli aidosti helpottuneen oloinen ottelun jälkeen. HIFK sai iskettyä viisi maalia ja toisaalta vain yksi meni omiin. Ei mitenkään arkipäiväistä tämän kauden IFK:lle.
– Erittäin hyvät fiilikset. Ei me tällä kaudella liikaa olla voittoja otettu, eikä varsinkaan kotivoittoja. Erittäin hyvä meininki!, Rask sanoi ottelun jälkeen.
HIFK:n pelissä on vielä parannettavaa, mutta onnistumisten ja maalien kautta syntyy hyviä asioita jääkiekossa. HIFK:n peli näytti aitoja parantumisen merkkejä ja kiekollinen pelaaminen oli ainakin pääosin hyvää.
– Kyllä me pystyttiin aika-ajoin kiekon kanssa pelaamaan aika hyvin ja rytmittämään peliä. Välillä pystyttiin jopa vaihtamaan sen kanssa. Paineistettiin hyvin vastustajan puolustajia niin, etteivät he helpolla päässeet ylös. Sitä kautta he väsyivät. Toki välillä sössittiin ihan itse kiekon kanssa ja vastustaja sai siitä paikkoja. Se on ollut koko kauden meidän murheenkryyni. Siihen pitää kuitenkin olla tyytyväinen, että tehtiin viisi maalia ja vain yksi meni omiin. Meillä on yleensä mennyt aika paljon enemmän omiin, Rask kommentoi.
Kuinka paljon kunnon maalikarkelot auttavat henkisellä puolella?
– Kyllähän se aina auttaa. Varsinkin sellaisia pelaajia, jotka eivät oikein ole niitä onnistumisia saaneet. Sitten kun he onnistuvat, niin siitä voi saada ihan uuden alun koko kaudelle. Vaikka välillä tuntuu, että on synkkää ja ei niin mukavaa, mutta sen kautta voi saada sen kipinän, että tämä onkin ihan kivaa. Se tulee työnteon kautta. Vaikka se kiliseeltä kuulostaakin, Rask sanoi.
HIFK on vaeltanut todella syvällä pitkän syksyn aikana, mutta nyt pelissä näkyy sellaisia merkkejä, että vene olisi kääntymässä. Rask ei kuitenkaan uskalla vielä sellaista luvata.
– Ei voi ehkä vielä sanoa, että vene on kääntynyt, mutta ainakin olemme saaneet tilkittyä niitä reikiä, mitä siellä on niin sanotusti ollut. Seuraava juttu on sitten se, että saamme sen veneen vähän kovempaan vauhtiin ja paremmille aalloille, Rask suunnitteli.
Ville Hirvonen, Helsinki

































