
HIFK hyvästeli tiistaina hyökkääjät Leo Komarovin ja Miika Roineen, sekä puolustajat Ronald Knotin ja Oskari Mannisen, joiden sopimukset päättyvät kauteen 2024-2025. Lista kasvoi vappuaattona kahdella pelaajalla.
Maalivahti Roope Taposen ja hyökkääjä Joonas Raskin sopimukset HIFK:n kanssa päättyvät niin ikään kauteen 2024-2025.
– Haluan kiittää HIFK:n puolesta yhteisistä vuosista, sitoutumisesta ja panoksesta joukkueen eteen, ja toivottaa onnea ja menestystä tulevaisuuteen, urheilujohtaja Janne Pesonen toteaa seuran verkkosivuilla.
Nummelan Palloseuran kasvatti Taponen liittyi HIFK:n organisaation kaudella 2018-2019. Taponen pelasi IFK:ssa kaikkiaan 108 runkosarjaottelua sekä 15 pudotuspeliä.
Rask siirtyi ensimmäistä kertaa HIFK:hon kesällä 2014. Savonlinnassa syntynyt SaPKo-kasvatti pelasi tuolloin viisi kautta IFK:ssa.
Kahden viimeisen kauden aikana Rask pelasi HIFK:ssa 95 runkosarjan ottelua (17+15=32) ja ansaitsi päättyneen kauden aikana kolmannen tähden hihaansa. Yhteensä Raskilla on 321 runkosarjaottelua sekä 71 pudotuspelimatsia HIFK-paidassa.
Rask on HIFK:n kaikkien aikojen pudotuspelitilastoissa toisena sekä pistepörssissä että syöttöpörssissä tehoin 18+31=49.