Kiekkolegenda Matti Hagman nukkui pois tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. 61-vuotiaana kuollut Hagman jää ikuisesti elämään suomalaiseen jääkiekkohistoriaan.
Hagmanin uraa sai seurata läheltä myös suurimpiin kiekkovaikuttajiin lukeutuva Kalervo Kummola.
– Hagmanilla oli mahtava pelisilmä, ja hän oli myös loistava mailankäsittelijä. Hagman pelasi myös jo ensimmäisessä Kanada-cupissa vuonna 1976, jolloin hänet palkittiin turnauksen parhaana suomalaispelaajana, Kummola muistelee Aamulehden haastattelussa.
Jääkiekon ohella Hagmanin toinen vahva laji oli yleisurheilu. 400 metrin juoksijaa hänestä ei kuitenkaan koskaan tullut, vaan hänen lajikseen valikoitui jääkiekko.
– Yleisurheiluun Hagmanilla oli vahva side jo perhetaustan vuoksi. sillä hän kaksi vuotta sitten kuollut isänsä Nils ”Nisse” Hagman oli pitkään Viipurin Urheilijoiden puheenjohtaja, myöhemmin myös Suomen urheiluliiton varapuheenjohtaja ja muutenkin merkittävä urheiluvaikuttaja, Kummola totesi.
Kummola muistelee myös, miten legendan NHL-ura sai aikanaan alkunsa. Hagman oli ensimmäinen Suomessa kiekko-oppinsa saanut NHL-pelaaja.
– Hagman ei palannut vuoden 1976 Kanada-cupista enää Suomen liigaan, sillä hän teki sopimuksen Boston Bruinsin kanssa ja jäi pelaamaan valtameren taakse, Kummola muistelee.
Hagman pelasi SM-liigassa HIFK:ssa ja voitti kolme Suomen mestaruutta. HIFK on jäädyttänyt hänen pelinumeronsa 20.
Linkki Aamulehden alkuperäiseen uutiseen: http://www.aamulehti.fi/urheilu/kummola-muistelee-matti-hagmania-mailataituri-jai-suoraan-kanada-cupista-nhl-jaille/






























