Yhdysvaltalaispuolustaja Matt Nickerson tekee paluun kaukaloon. Nickerson nähdään ensi kaudella pelaamassa Mestistä Kouvolan KooKoon paidassa. Nickerson ja KooKoo solmivat yhden vuoden sopimuksen, joka sisältää elokuun ajan kestävän koeajan.

– Olemme olleet Nickersonin perässä jo muutaman kuukauden, eli käytännössä siitä asti, kun mies ilmoitti tekevänsä paluun kaukaloon. Hän suostui vielä try-outtiin,joten meillä on hyvää aikaa katsoa missä kunnossa mies tosipelien lähellä on,KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa iloitsi seuran verkkosivuilla.

Nickerson päätti jo kertaalleen uransa ammattilaistasolla joulukuussa 2010, muttavirittelee nyt paluuta ykköstasolle.

– Matt on ollut pelaamatta yli vuoden, mutta ikää on vasta 27 vuotta ja hänellä on kaikki edellytykset palata takaisin sorvin ääreen ja huipputasolle. Nickersonin halu palata huipulle on erittäin kova, Välimaa kertoi.

Nickerson on pelannut urallaan 140 SM-liigaottelua, joissa hän on kirjauttanut tehot 12+20. Noissa otteluissa Nickerson ehti kerätä peräti 611 jäähyminuuttia, eli noin neljä minuuttia per ottelu.