Maalivahti Veini Vehviläinen siirtyy NHL seura Columbus Blue Jacketsin organisaatiosta toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella JYPin hurrikaanipaitaan. Blue Jacketsilla on oikeus kutsua Vehviläinen takaisin riveihinsä kauden aikana.

Palokan Kiekossa ensimmäiset torjunnat ottaneen ja JYPin pelaajapolun läpikäynyt Vehviläinen siirtyi Pohjois-Amerikan kaukaloihin ja Columbuksen organisaatioon kaudeksi 2019-2020 Oulun Kärpistä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Vehviläinen on kolunnut urallaan Suomen ikäkausi- ja miesten maajoukkueet ja palkintokaapista löytyykin maailmanmestaruudet U20 ja miesten tasoilla. Vehviläinen on valittu myös mm. kaksi kertaa Liigan parhaaksi maalivahdiksi ja hänellä oli merkittävä rooli Oulun Kärppien vuoden 2018 Suomen mestaruuden voittaneessa joukkueessa.

– Vehviläisen lainasopimus on selkeä vahvistus liigajoukkueemme maalivahtiosastolle ja myös merkittävä asia koko jyväskyläläiselle kiekkoyhteisölle. Halusimme tarjota omalle kasvatillemme mahdollisuuden harjoittaa ammattiaan, sekä valmistautua mahdollisimman hyvin tulevaan kauteensa Pohjois-Amerikassa.

– Vehviläisestä saamme kansainvälisen huipputason maalivahdin kaukaloon, sekä tavoitteellisen urheilijan pukukoppiin”, kommentoi JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen.

Lähde: JYPin tiedote

LUE MYÖS: Näkökulma: Onko Mikko Rantanen nyt huono pelaaja? (KiekkoUutiset.fi)