F1-sarjan arvostetuimpiin toimittajiin lukeutuva Roger Benoit on saletti siitä, että Kimi Räikkösen nykyinen italialainen tallikaveri Antonio Giovinazzi ei jatka ensi kaudella Alfa Romeolla. Alfalle siirtyvä Valtteri Bottas saa Benoitin näkemyksen mukaan nuoremman polven kuljettajan rinnalleen.

– Italialaisten on varauduttava siihen, että he jäävät kaudella 2022 ilman GP-kuljettajaa, sveitsiläinen Benoit lataa Blick-lehdelle.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Hänen erottamisensa on vain ajan kysymys, Benoit jatkaa painokkaasti.

Alfa Romeo on ainoa F1-talli, jolla on vielä toinen kuljettaja julkistamatta kaudeksi 2022. Giovinazzin nykyinen sopimus tulee tiensä päähän tämän kauden jälkeen.

Benoit väittää, että Alfan tallipäällikkö Frederic Vasseur tekee lopullisen päätöksen vasta joulukuussa katsottuaan ensin F2-sarjan loppuun.

Bottaksen tallikaveriksi ovat olleet tyrkyllä F2:sta kiinalainen Guanyu Zhou ja australialainen Oscar Piastri. Vasseurin hihassa on myös yksi todellinen valttikortti, eli Sauberin junioriohjelmaan lukeutuva ranskalainen Theo Pourchaire.

Vasseurin uskotaan kuitenkin antavan silmäteränsä kasvaa korkoa vielä vuoden verran F2:ssa, ennen kuin hänet nostetaan kuninkuusluokkaan.

LUE MYÖS:  Haastattelu: Jussi Jokinen paljastaa Edmontonin mahdollisuuden mestaruuteen (Siniviiva.fi)