Pöytätennispelaaja Benedek Olah pääsi tiistai-iltana menestyksen makuun, kun hänen edustamansa seura Jura Morez TT varmisti kolmannen sijan Ranskan Pro A-liigassa. Ratkaisevalla päätöskierroksella kaatui C’Chartres puhtaasti lukemin 3-0.
Olah voitti omassa ottelussaan Chartresin brasilialaispelaaja Vitos Ishiyn erin 3-1. Samalla Olah venytti oman voittoputkensa 12 ottelun pituiseksi. Hän on hävinnyt edellisen ottelunsa neljä kuukautta sitten.
Myös Olahin joukkue pelasi loppukauden nousujohteisesti ja päätti kautensa kahdeksaan perättäiseen voittoon. Suomalaisen kanssa samassa joukkueessa pelasivat englantilainen Paul Drinkhall, slovenialainen Bojan Tokic sekä venäläinen Kirill Skachkov.
Ranskan Pro A-liigan kärkikamppailu säilyi tasaisena päätöskierrokselle asti ja neljä parasta joukkueita päätyivät lopulta kahden pisteen sisälle toisistaan. Mestaruutta juhli Les Loups d’Angers. Toiseksi jäänyt Caen TTC menetti mestaruuden käsistään päätöskierroksella ja tuotti samalla pettymyksen 1200-päiselle kotiyleisölle.
Kalajoella syntynyt Olah on kuulunut jo pitkään Suomen pöytätenniksen kärkinimiin. Vuoden 2016 olympialaisissa hänestä tuli ensimmäinen Suomea olympiatasolla edustanut pöytätennispelaaja.
Lue myös:
Kiovaa johtavalle nyrkkeilysankarille merkittävä tunnustus Yhdysvalloissa































