Kampuksen Dynamo ja Akaa Futsal kohtasivat toisessa välierässä KaDyn kotiareenalla Jyväskylän Monitoimitalolla sunnuntaina. Lauantain tapaan toinenkin välierä päättyi Dynamon 4-3 voittoon, tällä kertaa suoraan varsinaisella 40 minuutin peliajalla ilman 10 minuutin jatko-ottelua.

Peli käynnistyi vahvasti KaDyn komennuksessa ja ensimmäinen maali nähtiin jo ensimmäisellä minuutilla, kun Italo Henrique maalasi Akaan Kasper Kankaan taakse. Toisen maalinsa Italo Henrique tulitti sisään kovat minuutit viikonloppuna taistelleen Lassi Lintulan syötöstä.

Lintulan nimiin kirjattiin ensimmäisellä jaksolla syöttöpisteen lisäksi myös maali ajassa 12:12, kun Italo Henrique puolestaan tarjoili pallon Lintulalle maaliin vietäväksi.

Akaa otti jo pelin alkupuolella käyttöönsä taktisen ässänsä, lentävän maalivahdin, mutta vaikka Aleksi Pirttijoki päivysti tiivisti KaDy-maalivahti Juha-Matti Savolaisen saluunan nurkalla, ei odotus tuottanut tulosta. Ensimmäisen maalin Akaa sai vasta ajassa 17:38, kun kapteeni Jussi Nyström toimitti pallon alanurkkaan Iiro Vanhan syötöstä.

Myös toisella jaksolla Akaa haki kavennusta ja tasoitusta aina tilaisuuden tullen 5 vs 4 -ylivoimapelillä ja KaDy puolustikin isot minuutit omassa päädyssään. Akaan armottomasta ylivoimapelistä huolimatta KaDy:n puolustusnelikko Savolaisen säestämänä piti suurimman osan laukausyrityksistä kokonaan loitolla.

Maaleja nähtiin Akaan puolelta toisella jaksolla vain kaksi, kun Juhana Jyrkiäinen ja Markus Rautiainen vuorollaan toimittivat pallon maaliin Iiro Vanhan tehoillessa molempien maalien syöttöpisteet itselleen.

Akaa ei päässyt toisen jakson kahdesta maalistaan huolimatta tasoihin, sillä Akaan maalien välissä näytti Jani Korpela jälleen taitojaan laukomalla pallon alakulmaan luottomies Jukka Kytölän kulmapotkusta.

Parhaimmillaan kentällä nähtiin samaan aikaan jopa 10 maajoukkuepelaajaa. Poikkeuksellista illan pelissä oli suuren osan kautta vaihtoparina toimineiden Kytölän veljesten Jukan ja Mikon isot yhteiset minuutit parketilla, josta saatiin jo eilen esimakua.

– Maalivahdin näkökulmasta oli aika aktiivinen peli: kaveri pelasi melkein koko pelin lentävällä maalivahdilla ylivoimaa, joten suurin osa pelistä tapahtui meidän päässä. Maalivahtina sai koko ajan olla pelissä mukana ja tarkkana, KaDyn maalilla kaksi kovaa ottelua viikonloppuna urakoinut Juha-Matti Savolainen kommentoi.

– Osasyynä Akaan ahnaaseen 5 vs 4 -pelaamiseen saattoi olla se, että mentiin nopeasti 2-0- johtoon, Voihan toki olla, että Akaa halusi muutenkin pelata paljon 5 vs 4, missä he ovat hyviä. Vaikea arvioida, ratkesiko peli siihen, mutta hyvin jaksettiin keskittyä puolustamiseen, vaikkei saatu tällä kertaa niin paljoa pallonhallintaa. Jaksettiin tehdä puolustussuuntaan töitä, Savolainen jatkaa.

Ottelusarja ratkeaa paras viidestä -tavalla, joten kolme voittoa tarvitaan finaalipaikkaan.

Lähde: Kampuksen Dynamon tiedote

LUE MYÖS: Aino-Kaisa Saarinen hämmästeli hiihtotähden toimintaa olympialaisissa – aikoo ottaa puhutteluun (UrheiluAreena.fi)