Napolin georgialaisen tähtihyökkääjän Khvicha Kvaratskhelian isä Badri on vakuuttunut siitä, että hänen poikansa pelaa ainakin vielä yhden kauden nykyisessä seurassaan.

Kvaratskhelia on kuuma nimi siirtomarkkinoilla. Hänet on yhdistetty Barcelonaan ja Paris Saint-Germainiin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Napolin kanssa viime kaudella Italian mestaruutta juhlineen ja ”Kvaradona”-lempinimeä tottelevan Kvaratskhelian sopimus ulottuu kesään 2027. Hänen markkina-arvonsa on 80 miljoonan euron luokkaa.

Badri Kvaratskhelia siis uskoo ja odottaa, että Khvicha viihtyy Stadio Maradonalla ainakin vielä yhden kauden lisää.

– Olen niin iloinen Napolin mestaruudesta ja siitä, että poikani Khvicha osallistui sen voittamiseen. Olen kiitollinen Italialle ja Napolille siitä, että he ovat arvostaneet häntä ihmisenä ja jalkapalloilijana.

– Khvicha tietenkin päättää, jääkö hän, mutta uskon, että hän jatkaa Napolin paita yllään. Mutta oli hänen päätöksensä sitten mikä tahansa, niin kunnioitan sitä, Badri Kvaratskhelia muotoilee Radio Serie A:lle.

Khvicha Kvaratskhelian ruuti ei ole ollut viime aikoina yhtä kuivaa kuin viime kaudella. Hän on viimeistellyt kahdeksan maalia 34 ottelussa.

Lue myös:Barcelonalla on tilanne päällä – rahat eivät riitä ainakaan tähän valmentajaan

LUE MYÖS: Näkökulma: Onko Mikko Rantanen nyt huono pelaaja? (KiekkoUutiset.fi)