Dallas Starsin puolustaja Esa Lindell palasi Leijoniin lähes kuuden vuoden tauon jälkeen, kun Suomi kohtasi MM-kisoissa Tampereella Britannian. Leijonat voitti britit maalein 6-0.
– Hyvältä tuntui. Vähän jännitti. Tuli kylmät väreet, kun luisteli tonne taas Leijona-paidassa ja vielä kotiyleisö oli hurraamassa. Oli kyllä siistiä pelata, kommentoi Lindell.
Yhteistyö pakkiparin Atte Ohtamaan kanssa toimi Lindellillä heti hyvin.
– Jani Hakanpään kanssa pelasin tuolla Dallasissa. Ovat aika samantyylisiä. Vain kätisyys lavassa vaihtuu. Tuntuu, että oltiin samalla sivulla heti. Tosi simppelinä pidettiin, Lindell arvioi.
Britannia on hyvin erilainen joukkue, jollaisia Lindell kohtaa Dallasin paidassa NHL:ssä. Lindell korosti, ettei vastustaja huono ollut, vaikka 0-6 hävisikin.
– Täytyy kyllä antaa krediittiä. Pelasivat hyvin varsinkin sitä keskialuetta, 1-3-1:stä. Ei siinä paljoa tilaa ollut. Että päästiin sen ohi, niin täytyi heittää kyllä päätyyn ja tehdä oikeasti töitä, että päästiin hyökkäysalueelle. Hyvin taistelivat ja tekivät peliä.
Pelin vauhti oli tietysti hitaampaa kuin NHL:ssä, mutta kaukalokin on pari metriä leveämpi.
– Ei vauhti ollut nyt ihan sama, mutta sanoisin myös, että siellä vaikuttaa myös kaukalon koko, tila, ja aika. Iso kaukalo yllätti vähän ekassa erässä, mutta pelin aikana meni paremmaksi ja pääsi sinuiksi sen kanssa, Lindell sanoi.
Edellisen kerran Lindell oli pelannut isossa kaukalossa Moskovan ja Pietarin MM-kisoissa 2016.
– Oli kuusi vuotta sitten, kun pelasin viimeksi kisoissa. Ihan tyytyväinen olin pelaamiseen siinä. Joissain asioissa pitää vielä parantaa. Välillä voisi pysyä ehkä enemmän kiekossa ja luoda tilaa ja aikaa. Ei ole vain nopeaa peliä, mitä tuolla NHL:ssä.
Lindell pääsee seuraavan kerran tuleen heti lauantaina. Vastaan tulee Itävalta.
– Tiukka jengi ja taistelee. Voittivat Tshekin. Täytyy olla valmiina, hän sanoi seuraavasta haasteesta.
Teksti: Otto Palojärvi, Tampere. Kuva: Jääkiekkoliitto
Lue myös:Miro Heiskanen pelasi Tapparan miehen kanssa – ”Jämäkki pakki”

































