Suomen miesten alle 21-vuotiaiden maajoukkueen toiveet EM-kisapaikasta ovat viel elossa, mutta se vaatii voittoja jäljellä olevista karsintaotteluista.

Käynnissä olevien karsintojen alku ei ollut millään lailla helppo Suomelle. Sen jälkeen joukkue on yltänyt kolmen ottelun voittoputkeen. Tiistai-iltapäivän kello 16 alkavassa kotiottelussa Azerbaidzhania vastaan ja perjantaina 10.6. Turussa pelattavassa Norja-ottelusta pitäisi jatkaa voittojen tiellä.

Suomi on tällä hetkellä lohkossaan kolmantena. Kroatia johtaa 19 pisteellä ennen Norjaa, jolla on kasassa piste vähemmän. Suomen plakkarissa on toistaiseksi 16 pistettä.

Karsintalohkojen voittajat sekä kaikkien lohkojen paras kakkonen pääsevät suoraan Romaniassa ja Georgiassa kesällä 2023 pelattavaan lopputurnaukseen. Muut lohkon toiseksi sijoittuneet karsivat neljästä kisapaikasta syyskuussa.

Suomi ja Azerbaidzhan ovat kohdanneet toisensa viime syksynä. Tasatulokseen päättyneessä ottelussa Suomi joutui pelaamaan puoli tuntia vajaalla.

-– Heillä on intohimoisia ja taitavia pelaajia, jotka on organisoitu hyvin. He prässäävät vastustajaa, mutta pysyvät aika kompaktina. Hyökätessä he taas käyttävät hyvin vahvasti kentän leveyttä. Azerbaidzhan on joukkue, jota ei voi millään tavalla aliarvioida, U21-maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen ruoti Palloliiton nettisivuilla.

Lue myös:Kansojen liiga jatkuu Huuhkajilla Montenegroa vastaan