Miesten Superpesiksessä Sotkamon Jymyn riveissä pelaava suurlupaus Konsta Kurikka on herättänyt kiinnostusta toisen, mutta hyvin samankaltaisen urheilulajin parissa.

Yle Urheilu kertoo, että nopeasta heittokädestään tunnettu Kurikka on herättänyt Yhdysvaltain MLB-baseballsarjan kykyjenetsijöiden huomion.

Baseballissa tarvitaan kovaa heittäviä pelaajia, ja Kurikka on juuri sellainen. 19-vuotias nuorukainen on heittänyt tutkaan jopa 159 kilometriä tunnissa. Se on kovempi lukema kuin Sotkamo-legenda Jani Komulaisen ennätys (158 km/h).

Juuri tämän ominaisuuden takia Kurikka voi päästä näyttämään kyntensä myös rapakon takana. MLB:n pelaajatarkkailijoita saatetaan nähdä Suomessa syksyllä, jos koronavirustilanne on suotuisampi.

– Minulle on tullut nyt mahdollisuuksia tuon heiton jälkeen. Lähden ihan mielelläni katsomaan pesäpallokauden jälkeen, että olisiko siellä käyttöä, Kurikka sanoi Yle Urheilulle.

MLB:n parhaat nuoret pelaajat heittävät reilut 160 kilometriä tunnissa. Kunnon harjoittelulla Kurikalla olisi mahdollisuus yltää samanlaisiin lukemiin. Kurikan heittojen vauhti on jo nyt parempi kuin keskiverto MLB-pelaajan, sillä sarjan verkkosivujen mukaan keskimääräinen heitto kulkee 150 kilometrin tuntivauhtia.

– Olisihan se hienoa nähdä miten paljon saisin itsestäni irti, jos pääsisin syksyllä vaikka viikon tai kaksi harjoittelemaan tosissani heittämistä, hän jatkoi.

Lue koko juttu täältä: https://yle.fi/urheilu/3-11456962?origin=rss

LUE MYÖS: Saga Andersson avautui naisten seiväsfinaalin tapahtumista (UrheiluAreena.fi)