Freestylehiihdon ski slopestylen maailmancup käynnistyi tämän kauden osalta Yhdysvaltojen Park Cityssä torstaina. Neljästä suomalaislaskijasta Sami Säkkinen selvitti tiensä perjantain finaaleihin.

Osakilpailujen puutteesta kärsivän ski slopestylen maailmancupin avauskilpailujen karsinta laskettiin myöhään torstai-iltana Yhdysvalloissa. Kovatasoisissa kilpailuissa ovat mukana lähes kaikki maailman kärkilaskijat ja kilpailujen taso laajan osallistujarintaman myötä korkeampi kuin Itävallassa lasketussa MM-kisoissa.

Ensimmäisessä karsintaerässä vaikeista selkävaivoista toipunut kuusamolainen Sami Säkkinen laski kaksi hyvää laskua, joista jälkimmäinen toi finaalipaikan 83,40 pisteellä. Kummastakin erästä finaaliin jatkoi viisi laskijaa ja Säkkisen pisteet oikeuttivat erän kolmanteen sijaan Norjan Felix Stridsberg-Usterudin laskiessa kärkisijalle 89 pisteellä. Joona Kankaan laskut eivät riittäneet jatkopaikkaan ja 55,80 pistettä toivat erän 20. sijan.

Toisessä erässä vahvimman laskun teki viime talven olympiavoittaja USA:n Joss Christensen, joka takoi pisteet 95,00. Suomalaislaskijoista Eetu Rintamaa ei saanut ehjää laskua karsintaan ja tuloksena oli toisen erän 19. sija 59,80 pisteellä. Miika Virkin kohtalona oli myös karsiutuminen 52,40 pisteen ja 23. sijan myötä.

Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)