Yhdistyssä kilpailtiin Saksan Schonahissa, jossa voiton vei komealla hiihto-osuuden kirillään Norjan Magnus Moan. Suomalaisittain kisa alkoi erittäin hyvin, kun Janne Ryynänen lähti ladulle yhdeksäntenä.
– Hyppy oli hyvä, menty eteenpäin sillä puolella taas. Vähän oli ponnistus myöhässä, mutta parempaan suuntaan koko ajan, Ryynänen analysoi hyppyään Hiihtoliiton tiedotteessa.
Hiihto-osuus kulki mallikkaasti ja Ryynänen oli vielä toisessa väliajassa reilusti kympin sakissa. Kaatuminen pudotti miehen sijalle 28.
– Seitsemän kilometriä pysyin hyvin mukana. Kolmannelta kierrokselta tullessa alamäessä Fletzerin kanssa tultiin rintarinnan ja luistelupotkulla meni sukset ristiin. Mäen alla sitten tömähdettiin lumikasaan. Ei saanut enää rytmistä eikä fiiliksestä kiinni ja kaksi kilometriä tuntui, että tamppasi paikallaan, Ryynänen harmitteli.
Ilkka Herola oli tänään 23:s. Parannettavaa sunnuntain kisaan jäi hyppyosuudelle. Teknisesti parasta hyppyä esittänyt Herola jäi loppulennossa taakse ja sai vaivoin pidettyä hypyn pystyssä.
– Aika läheltä se liippaa, tänään se oli enää alastulosta kiinni. Tasaisuus tulee ajanmyötä, pitää vaan saada kaikki palaset osumaan kohdilleen. Hiihto oli hyvää, pystyn kyllä tekemään tasaisesti nousua, Herola mietti.
Taktisesti Herola toivoisi pääsevänsä ladulle hieman kärkeä lähempänä, mikä helpottaisi kovimpien hiihtäjien peesaamista lopussa.
– En ihan kaikkein kovimpien mukana pysy. Helpottaisi, jos pääsisin lähempänä kärkeä lähtemään, jolloin kovimmat tulisivat minusta ohi väsyneempinä. Silloin hyötyisin heistä enemmän.
Mikke Leinonen oli Suomen joukkueen toinen epäonnen sankari. Leinosen kisa jäi kesken suksirikon vuoksi.
– Ei ollut minunkaan päivä tänään. Vähän löysin jo hyppyynkin juonta viime viikonlopun jälkeen. Hiihtovauhti oli alussa vähän liian kovaa ja voltti alamäessä oli ihan oma syy. Lähdin ohittamaan kaveria hja sukset tarrasivat sohjolumeen.

































