USA:n alppitähti Lindsey Vonnin oikea polvi on leikattu toistamiseen. Vuosisitten helmikuussa polvensa pahasti Vonn loukannut teki paluuta syksyllä, mutta polven nivelsiteet repesivät osittain uudestaan harjoituksissa.
– Leikkaus sujui onnistuneesti. Lisää uutisia myöhemmin, Vonn kirjoittiFacebook-sivullaan.
Vonn palasi kilparinteisiin marraskuussa, mutta joutui lopulta myöntämään, etteipolven kunto salli täysipainoista kilpailemista. Hän päätti jättää Sotshin olympiakisat väliin, ja polven nivelsidevamma operoitiin tiistaina.
Vonnin tavoitteena on nyt toipua ensi kaudeksi kisakuntoon, jotta hänpystyy tavoittelemaan menestystä Beaver Creekin MM-kotikisoissa 2015.

































