Ursula Wikströmin toinen kierros Canberrassa pelattavassa golfin Euroopan Tourin osakilpailussa, Canberra Classicissa oli varsinaista vuoristorataa.

Vantaalaisen tuloskorttiin merkittiin parien lisäksi neljä bogia ja kuusi birdietä. Ennen sunnuntaina pelattavaa päätöskierrosta Wikström (70, 69) jakaa kilpailussa 18:tta sijaa yhteistuloksellaan 139 (-3).

– Varsinkin jälkimmäinen yhdeksikkö oli tänään melkoista rollercoasteria. Lähestymislyönnit olivat joko ihan lipulla tai sitten missasin wedgellä greenin kokonaan, ihmetteli kierroksensa upeasti kolmeen birdieen päättänyt Wikström.

Toisen kierroksen tilastot kertovat Wikströmin avauslyöntien osuneen väylälle 10 kertaa ja lähestymislyönneillään viheriöille 13 kertaa.

– Putteri vaati taas yhden päivän että lämpeni, jatkoi kierroksellaan 28 kertaa putannut Wikström.

Tämän palkintoarvoltaan 150 000 Australian dollarin turnauksen kärkipaikkaa jakavat Slovenian Katja Pogacar ja Hollannin Anne Van Dam. Kaksikko on tuloksessa 131 (-11). Kolmannelta sijalta sunnuntain finaalikierrokselle starttaa Skotlannin Carly Booth (-10).

Wikströmin lisäksi paikkaa kärkikymmenikössä kärkkyvät suomalaisista neljä alle tuloksellaan sijaa 11 jakavat Sanna Nuutinen (70, 68) ja Noora Komulainen (66, 72).

Kuva: Tristan Jones/LET

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)