Topi Raitanen sijoittui Tokiossa 3000 metrin estejuoksun olympiafinaalissa kahdeksanneksi ajalla 8.17,44. Hän oli kilpailun paras eurooppalainen.
Kyse oli Suomen kestävyysjuoksun parhaasta olympiatuloksesta sitten Moskovan 1980 olympialaisten. Raitanen ei ollut kuitenkaan tyytyväinen.
– Kyllä oli tänään väsyneen miehen taistelu. Tuntui vain, että jokainen este väsyttää ja kuluttaa enemmän. Sen takia halusin peräpäässä juosta ja säästin voimia siihen loppuun. Kyllä kärki kovaa tuli näissä kisoissa, kuten pitikin. Lopussa annoin sen minkä jaksoin. Oli se semmoista jalkojen käskyttämistä, summasi Raitanen suorituksensa.
Tosin sijoitukseensa hän oli luonnollisesti tyytyväinen.
– Kuitenkin kahdeksas sija. Hieno matka näihin kisoihin. Paras eurooppalainen. Kyllä se kertoo siitä, että eteenpäin mennään, Raitanen sanoi.
– Asetin itselleni tavoitteeksi sijan 8-12. Siihen väliin on pakko mennä. Sama mikä vauhdinjako, Nyt osuin siihen kahdeksanteen tilaan. Tänään ei pystynyt parempaan. Kaikki eurooppalaiset jäi taakse ja se antaa uskoa omaan tekemiseen. Se on kuitenkin se taso, jolla pystynyt ottamaan mitaleita, Raitanen jatkoi.
Raitasella kulki juoksu karsinnassa paremmin kuin loppukilpailussa. Hän ei palautunut karsinnasta riittävän nopeasti.
– Karsinnassa oli erittäin hyvää juoksua. Tuntui niin helpolta se aitominen. Nyt ei vaan palautunut tähän kisaan, kuten olisin halunnut. Mutta lähelle omaa ennätystä pääsin. Perustaso nousee koko ajan, Raitanen sanoi.
Tokiossa kilpailtiin hyvin kuumassa säässä. Raitanen kesti haasteet monia juoksijoita paremmin,
– Kyllä se kertoo siitä, että lopussa jengiä hyytyi aika paljon. Raskastahan se on. Tänään se riitti tossa porukassa kahdeksanteen sijaan.
Aikaansa Raitanen oli pettynyt.
– Kovat äijät vetää 8:10:een missä vauhdissa tahansa. Muut putoaa kyydistä. Siten nitkutettiin sen minkä jaksoin.Toi aika ei ollut sellainen, johon olisin ollut tyytyväinen. 8.12 tai 8.13 olisin ollut tyytyväinen. Tuntuu, että siihen pystyn juoksemaan, hän sanoi.
Raitasella on tavoitteita vielä tälle kaudelle. Hän haluaa parantaa ennätystään.
– Odotan, että syksyllä pääsen johonkin vauhtijuoksuun. Pariisin Timanttiliiga on 28. elokuuta. Toivottavasti tämä kahdeksas sija auttaa sinne Pariisiin.
Raitanen näkee kehityksessään paljon positiivisia asioita.
– Edellisten olympialaisten aikaan olin suunnistajana. Sitten tehtiin kovasti töitä viisi vuotta, että tänne pääsin. Tästä se jatkuu.
Kotiin Raitanen pääsee keskiviikkona. Siellä hän pääsee syömään pullaa.
– Kyllä tiedän, että äiti on leiponut tuoretta pullaa. Lähdetään huomenna aamulla lentokoneella Suomeen ja siellä on äiti vastassa. Antoi myös tuoretta pullaa lentokoneeseen, kun tänne lähdettiin. Tuoreesta pullasta meikäläinen unelmoi.
Teksti: Otto Palojärvi, Tokio

































